Kuuden päivän sota -67

Kuuden päivän sota alkoi 5.6.1967 Israelin ilmavoimien yllätysiskuilla Egyptin ja Syyrian lentokentille. Sota oli ohi kuudessa päivässä israelilaisten hallitessa täysin ilmatilaa, Siinain niemimaata aina Suezin kanavaa myöten, Länsirantaa ja koko Golanin ylänköaluetta.

Miksi sota oikeastaan syttyi? Israel oli jo pitkään 1960-luvulla ilmoittanut Tiranin lahtien sulkemisen tai Jordan-joen juoksun kääntämisen olevan Casus belli, sodan syy. Kun Suezin kriisin välittöminä aiheuttajina oli ollut juuri tuo Tiranin lahden sulkeminen, niin miksei se olisi ollut 1967? Mutta vastaus tuskin on yksiselitteinen, sillä Israel on myöhemmin 1960- ja -70-luvuilla selittänyt arabien jatkuvasti lisääntyvien terrori-iskujen Egyptistä ja Jordaniasta olleen merkittäviä syitä Suezin selkkaukseen 1956. Vuosien 1951-55 välisenä aikana Egyptistä tehdyissä ns. fedayeen-iskuissa kuoli 403 israelilaista siviiliä ja sotilasta, kun samalla aikavälillä Jordanian puolelta tehdyissä iskuissa kuoli sata israelilaista enemmän. Miksi Israel ei sitten iskenyt Jordaniaan vuonna 1956, jos kerran terrori-iskut Jordanian, Egyptin ja Libanonin puolelta nähtiin välittöminä syinä vuoden 1956 sotaan

Huolimatta Israelin ja Jordanian salaisten rauhanneuvottelujen katkeamisesta kuningas Abdullahin murhaan 1951, nautti Jordania jonkinasteista luottamusta Israelissa. Miksi Israel sitten löi Jordanian armeijan kuuden päivän sodassa ja miehitti Länsirannan? Suurin syy lienee Husseinin allekirjoittamassa sopimuksessa 30.5.-67, jossa Jordanian armeija alistettiin yhteisarabialaiseen komentoon (UAC), toisin sanoen Egyptin armeijan esikunnalle. Kenraali Siilasvuo toteaa kuningas Husseinin päätöksen osallistua yhteiseen arabirintamaan johtuneen hänen nuoruuden innostaan ja elämänkokemuksen puutteestaan. Eikä Hussein sitä paitsi voinut olla käyttämättä hyväkseen tilaisuutta, joka selkeästi oli tarjoutumassa arabeille Israelin jäätyä ilman muun maailman suoraa tukea. Kuningas Husseinin oli valittava tie, joka kulkisi muun arabimaailman kanssa tai sitä vastaan. Vaihtoehdot olivat hänellä vähissä. Husseinin elämänkerran kirjoittaja ja hänen läheinen ystävänsä toteaa kunnian (sharaf) merkinneen paljon kuninkaan päätöksessä.


Oliko siis vuoden 1967 sodan syyt Israelin kokemassa terroriuhassa vai arabimaailman aloittamassa fyysisessä ja taloudellisessa saarrossa, vai alkoiko sota, koska Israel katsoi sopivan ajankohdan koittaneen Länsirannan valtaukselle. Kuuden päivän sodan syyt valottavat Israelin ja Jordanian välisiä suhteita. Kehitys sotaan oli johtuneen yhtä lailla väärinkäsityksistä ja tahallisista väärintulkinnoista, mutta myös arabien halusta murskata Israelin valtio. Toisaalta arabien puheet Israelin murskaamisesta kuitenkin tarjosivat oivan tilaisuuden Israelille saavuttaa propagandavoittoja arabimaailmasta (myös ensi-iskun taktiikalla) sekä mahdollistivat diplomaattisen tuen saamisen muulta maailmalta mahdollisen sotilaallisen kriisin sattuessa.

Israelin aloittaessa sotatoimet Israelin pääministeri pyrki kuitenkin kaikin tavoin estämään Jordaniaa osallistumasta sotatoimiin.


Levi Eskhol lähetti aamupäivällä 5.6.-67 norjalaisen YK:n tarkkailijaryhmän (UNTSO) komentaja Odd Bullin välityksellä vetoomuksen kuningas Husseinille pidättäytyä sotilaallisista toimenpiteistä. Nasser oli sitä vastoin 5.6. puoliltapäivin puhelimessa ilmoittanut Husseinille Egyptin tuhonneen 75 % Israelin ilmavoimista ja Egyptin armeijan hyökkäävän menestyksekkäästi, vaikka totuus oli täysin toisenlainen. Nasserin valheelliset ja optimistiset arviot sodan ensi tuntien menestyksistä varmasti vaikuttivat kuninkaan päätökseen antaa egyptiläisen kenraalin Abd el-Munaám el-Riadin, joka toimi UAC:n itäisen rintaman komentajana, aloittaa tulitoiminnan Länsirannalla.


Eshkolin viestiin Hussein vastasi lakonisesti: "vastaus tulee ilmateitse", mikä tarkoitti Jordanian ilmavoimien iskevän israelilaisiin kohteisiin. Israel iski takaisin pari tuntia myöhemmin tuhoten Jordanian pienet ilmavoimat. Samalla Israelin tiedustelupalvelu oli siepannut Nasserin ja Husseinin puhelinkeskustelun, jossa Nasser maalasi optimistisia näkymiä sodan lopputuloksesta saadakseen Husseinin armeijan kiinnittämään Israelin huomiota toisaalle. Kuitenkin Siinailla Israelin panssariyksiköt tunkeutuivat vastustamattomalla vauhdilla kohti kanaalia. Oliko Israelilla sittenkin tarkoituksena alun perin valloittaa Länsiranta Jordanialta? Jos Israel olisi todella halunnut estää Jordanian osallistumisen sotatapahtumiin, olisi se lyhyessä ajassa saanut Husseinin vakuuttumaan Nasserin tietojen perättömyydestä. Mitä ilmeisimmin Israelin poliittisella ja sotilaallisella johdolla, Israelin salamahyökkäyksen menestyessä Siinain aavikolla, ei ollut enää haluja pitää kuningas Husseinia sodan ulkopuolella. Israelilla oli kyllä puolitosissaan tehtyjä kassakaappisuunnitelmia Itä-Jerusalemin valloittamiseksi, jotka nyt voitiin oivallisesti kokonaisuudessaan toteuttaa. Samaten oli sotilasjohto jo vuosia haaveillut syvemmistä puolustuslinjoista. Kapeimmillaanhan Israel oli vain 20 km leveä.

Illalla 5.6. El-Riad, joka johti Jordanian armeijaa, kertoi Husseinille menettävänsä Länsirannan jos sotatoimia ei saada loppumaan. Samalla Hussein kuuli totuuden Egyptin ja Syyrian kärsimistä tappioista. Aselepopäätös Israelin kanssa oli vaikea. Maassa oli edelleen irakilainen panssaridivisioona ja PLO:n joukkoja, jotka halusivat jatkaa taistelua. Israelin iskut Jordaniaan eivät siis loppuisi, vaikka Jordania tekisi aselevon. Myöskään kaikki palestiinalaiset ja osa Husseinin upseeristoa eivät tyytyisi kuninkaan ratkaisuun. Jordanian asevoimat ajettiin Itä-Jerusalemista ja Länsirannalta muutamassa päivässä. Vetäytyvät jordanialaisjoukot saivat seurakseen yli 250 000 pakolaista, jotka asettuivat leireille Jordanian Itä-rannalle.

Jordan menetti kuuden päivän sodassa rikkaimmain maatalousalueensa, lähes puolet väestöstään, Itä-Jerusalemin turistikohteet ja sen uskonnolliset symbolit. Syyrian ja Jordanian rajalta Israel valloitti 12 kilometriä Yarmuk-jokea, mikä vaikeutti ja osittain estikin Jordanian vesihuoltoa toimimasta.

Siirry sivun alkuun

Hae